
Koirien hyvinvointivalmentaja & Eläintenkouluttaja at.
Saara Loimupalo
Katson sinne, minne muut eivät uskalla katsoa. Kerron sen, mitä muu maailma ei halua sinun tietävän. Kohtaan kanssasi sen, mitä et vielä ole nähnyt ja kokenut.
Halusin lopettaa oireiden lakaisemisen maton alle.
Suurin inspiraation lähteeni lajityypillisen ruokinnan ja luonnollisen hygienian matkalla on ollut oma koirani, Kerttu, jonka terveys- ja käytöshaasteet ovat opettaneet minulle enemmän kuin yksikään koulutus, valmennus tai kirja.
Kyllästyin etsimään ratkaisuja koirani terveys- ja käytöshaasteiden selättämiseksi koska kerta toisensa jälkeen jouduin pettymään erilaisiin yrityksiin. Halusin löytää ongelmien juurisyyn, en vain laittaa laastaria niiden päälle ja toivoa parasta.
Kertun sisäinen viisaus on ollut suunnannäyttäjänä sille, mikä toimii ja mikä ei. Tarkoitukseni ei ole kannustaa suorittamaan koiran ruokintaa ja terveyttä tai opettelemaan sitä ulkoa koska koira on mielestäni lopulta se, joka näyttää mikä sille sopii.
Luonnon viisaus suunnannäyttäjänä
Olen jo vuosien ajan vaalinut luonnollisuutta elämässäni eri osa-alueilla. Vasta tämän ruokintamallin löydettyäni ymmärsin kuitenkin, että olen romantisoinut luonnollisuutta.
Luonnollisuus ei ole pelkästään lämpimiä ja aurinkoisia kesäpäiviä, vaan siihen kuuluvat myös syysmyrskyt ja sadepäivät. Luonnon kanssa on opittava elämään ja mitä kauemmas siitä on etääntynyt, sen pelottavammalta luonto saattaa aluksi tuntua.
Uskon, että se, että nykyään ihmiset haluavat nopeita ratkaisuja keinolla millä hyvnsä, on ajanut meidät yhä kauemmas luonnollisuudesta ja luonnosta.
Mitä kauemmas luonnosta mennään, sitä todennäköisemmin läsnä on pahoinvointi ei pelkästään ihmisten, vaan valitettavasti myös koirien elämässä.


Hyvinvoiva koira - stressitön koiranomistaja
Olen matkallasi tuki ja turva, kun lähdet tavoittelemaan koiran kestävää ja aitoa hyvinvointia. Pikaratkaisut eivät ole asia, johon turvaudun, vaan haluan kaivaa kanssasi esille totuuden, ongelmien juurisyyn, jonka kohtaaminen pelottaa valtaosaa ihmisistä.
Olen valinnut lajityypillisen ruokinnan ja luonnollisen hygienian koska kaikkea mahdollista omalla koirallani kokeilleena olen todennut sen toimivan parhaiten koirilla. Kyseisen ruokintamallin sisällä on lukuisia eri vaihtoehtoja, joita pystyy soveltamaan jokaiselle koiralle sopivaksi. Koirat ovat yksilöitä ja se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Etenen valmennuksissa jokaisen koiran yksilöllisiä tarpeita kunnioittaen ja samalla autan koiranomistajaa sisäistämään uuden ruokintatavan, joka ei pelkästään ravitse koiraa, vaan tukee koiran optimaalista terveyttä ja antaa mahdollisuuden terveydelle.
Valmennettavat voivat ottaa koiransa hyvinvoinnin omiin käsiinsä, mikä vapauttaa resursseja elämän muiden tärkeiden ja rakkaiden asioiden pariin.
Hyvinvointia koiralle maalaisjärkeä unohtamatta!
Intohimoni on edistää koirien terveyttä aidolla ja oikeasti laadukkaalla ruualla, joka on sellaisessa muodossa, että koiran elimistökin pystyy sen tunnistamaan ja täysin hyödyntämään.
Olen jo aikoja sitten luopunut ajatuksesta, että koiran hyvinvointi ja terveys tulisi purkista lisäämällä, erilaisia lisiä käyttämällä ja niiden oikeita määriä laskimella laskemalla. Koiran ruokinta ja terveys ei ole tähtitiedettä ja tämä näkökulma kulkee mukana valmennuksissani.
Mielestäni kaikki lähtee siitä, että koiranomistaja on valmis muuttamaan omaa ajattelutapaansa ja toimintatapojaan. Olen tässä tukena ja apuna, kun muutos tuntuu haastavalta. Tavoitteeni on, että voit lopulta luottaa tässä tiedekeskeisessä maailmassa siihen, että olet oman koirasi paras asiantuntija, ja että koiraan liittyvät havaintosi kertovat, miten toimia.

Oletko valmis lopettamaan paikoillaan junnaamisen koiran terveysongelmien kanssa?
Valmennuksen jälkeen sinulla on varmuus siitä, miten ruokkia koiraasi. Voit luopua koiran oireiluun liittyvästä paniikista koska tiedät, mistä on kyse. Uskallat kulkea omaa polkuasi ympäristön mielipiteistä huolimatta.
Toivon, että...
Koirat voisivat elää ilman oireita ja koiranomistajat ilman jatkuvaa huolta sairaasta koirasta. Kun oireettomuudesta tulee oireilun sijaan uusi normaali, ollaan mielestäni oikealla polulla.
Toivon, että koirien oireiden luokittelusta luovuttaisiin. Puhutaan vaikeista oireista, mutta mielestäni ei ole helppoja oireita. En luokittele oireita. Niitä joko on tai ei ole ja niiden haitallisen vaikutuksen koiran elämään näkee koiran päivittäisestä käytöksestä. Avullani opit ymmärtämään koiran oireilua ja tekemään sen mukaan muutoksia koiran ruokintaan.
Jokainen koiranomistaja ansaitsee tietää, mistä koiran oireilussa on kyse ja millainen vaikutusvalta omilla valinnoilla onkaan niiden ennaltaehkäisyssä ja hoitamisessa.
Toivon, että toiminnallani voisin lisätä koiranomistajien ymmärrystä koirien oireisiin liittyen.
